Suvun kartanosta tuli koti lapsiperheelle.
Teksti Hanna Koivisto
KuvatSara Pihlaja
Julkaisupäivämäärä 31.3.2019
Lapsiperheen koti kansallisromanttisessa kartanossa? Hannele Yrjö-Koskinen piti ajatusta aluksi vitsinä, mutta mieli muuttui, kun hän ajoi kartanon portistaHannele Yrjö-Koskinen ei ollut koskaan kuvitellutkaan muuttavansa sukunsa kartanoon Lopelle. Kun perheyhtiön talousjohtaja ehdotti asiaa, Hannele piti ajatusta ensin vitsinä. Mutta pian hän löysi itsensä suunnittelemasta kansallisromanttisen kartanon remonttia.
Hannele Yrjö-Koskinen ei ollut koskaan kuvitellutkaan muuttavansa sukunsa kartanoon Lopelle. Kun perheyhtiön talousjohtaja ehdotti asiaa, Hannele piti ajatusta ensin vitsinä. Mutta pian hän löysi itsensä suunnittelemasta kansallisromanttisen kartanon remonttia.
”Etsimme mieheni kanssa taloa Hämeenlinnan seudulta vuonna 1993, mutta sellaista ei vain löytynyt. Sukuni omistaman yrityksen H. G. Paloheimon yhtiökokouksessa talousjohtaja heitti, että muuttakaa Lopelle Santamäen kartanoon, isäni lapsuuden maisemiin.
Pidin ehdotusta vitsinä, vaikka Santamäki olikin minulle tärkeä paikka. Isoisoisäni Hjalmar Gabriel Paloheimo rakennutti kartanon perheelleen vuonna 1894. Kun mummini, H. G:n vanhin tytär, meni naimisiin, hänelle ja ukilleni rakennettiin naapuriin oma talo, kivikartano.
Hannele Yrjö-Koskisen isoisoisä rakennutti Santamäen kansallisromanttisen kartanon vuonna 1894.
Se oli myös isäni lapsuudenkoti. 1930-luvulla perhe muutti Helsinkiin.
Pikkutyttönä kuulin isältäni Santamäestä monia tarinoita ja kävimme joskus kartanon pihamaalla. Opin täällä muun muassa pelaamaan tennistä.
Yhtiökokouksen jälkeen päätin käydä Santamäessä. En ollut käynyt täällä moneen vuoteen, mutta kun ajoin kartanon portista sisään, tiesin heti, että tässä olisi kotimme.
Muutimme kartanoon syksyllä 1993. Pian kypsyi ajatus kartanon palauttamisesta alkuperäiseen asuunsa. Rakennuspiirrokset löytyivät vintiltä.
Samoihin aikoihin kartanonmäelle alkoi muuttaa myös muita uusia asukkaita. Viikonloppuisin sai herätä vasaroiden kilkatukseen, kun kaikissa taloissa remontoitiin.
Kotikylä Launonen tuo mielenrauhaa
Isoisoisäni H. G. kehitti aluetta, ja Santamäki oli aikoinaan täysin omavarainen. Täällä oli saha, tiilitehdas, meijeri, mylly, monenlaisia eläimiä ja viljelymaata.
Sodan jälkeen kartanon maita luovutettiin Karjalan evakoille.Nykyään kartanon alueella asuu yhteensä kymmenen perhettä.
Launosen kylä on muodostunut Santamäen ja muiden alueen kartanoiden ympärille. Kylä kasvoi voimakkaasti 1960-luvulla, kun Lopen kunta myi täältä edullisia tontteja.
Kylässä oli oma juna-asema, postitoimisto ja kauppoja. Nykyisin kylässä on toista tuhatta asukasta, ja täällä on edelleen alakoulu ja kauppa.
Lempipaikka kotona on nojatuolissa
Teen pitkiä työpäiviä, ja kotonakin riittää hommia. Olohuoneemme nurkassa oleva tuoli on minulle rentoutumispaikka. Istahdan siihen, kun kaikki hommat on tehty.
Hannele Yrjö-Koskinen törmäsi lukunurkan nojatuoleihin riihimäkeläisessä liikkeessä. Seinällä on Carin Bengtsin värikäs maalaus.
En katso juuri televisiota, mutta istun tuolissa lukemassa tai kuuntelemassa musiikkia. Se on rentoutumisen hetki.”
Juttu on julkaistu Maalla-lehdessä 2/2019.
Kuka
Hannele Yrjö-Koskinen asuu miehensä kanssa Lopella. Aikuiset tyttäret ovat muuttaneet kotoa.
Työ
Fredrika Wetterhoff -säätiön toiminnanjohtaja ja säätiön omistaman Wetterhoff Oy:n toimitusjohtaja. Vuonna 1905 kuolleen Fredrikan testamenttisäätiö edistää käsi- ja taideteollisuutta, muotoilua sekä niiden ammattitaitoa ja kulttuuria.
Kotikulmat
Santamäen kartano Lopen Launosen kylässä ja Hämeenlinna, jossa Hannele käy töissä.
Nykyisin Santamäen kartanoa pitää yllä edesmenneen Hannelen aikuinen tytär.
